Music x Median Vieraskynä kutsuu alan toimijoita kirjoittamaan ja pohtimaan alan ajankohtaisia ilmiöitä, omaa työtä, arvoja, tapahtumia tai mitä ikinä mieleen nousee.
Tämän Vieraskynän on kirjoittanut Iisa Pajula. Hän on helsinkiläinen musiikin ammattilainen, kirjoittaja ja luova valmentaja. Pajulan esikoisromaani Pehmeitä kohtia ilmestyy 7.5. (Kosmos)
––
Joogametafora
Aivan tavallisella hotjoogatunnilla se iski. Oivallus oli niin yksinkertainen, että vähän nolotti. Ei kai näin simppeli ajatus voi tulla minulle uutisena?
Kunnon joogina annoin ajatuksen mennä ujjayi-hengitykseni mukana. Mutta kun se tuli perässäni seuraavaankin viikkoon, sen äärelle oli pysähdyttävä.
Kyse on liikesarjasta – ei pelkästään joogassa, vaan myös luovassa työssä. Keskeistä on rutiini itsessään. Se, että toistaa jotain, minkä on toistanut lukemattomia kertoja aikaisemmin. Toistaa silloinkin, kun edessä avautuva urakka tuntuu jo valmiiksi läpikotaisin nähdyltä, luovuuspitoisuudeltaan samalta kuin pihaan kipatun klapikuorman pinoaminen.
Joka sunnuntaiaamu kello 10 minä ja tusinan verran muita ihmisiä pakkaudumme ilmanlaadultaan haaleaa saunaa muistuttavaan huoneeseen ja toistamme 75:n minuutin ajan synkronoitua koreografiaa. Välillä raajoissa virtaa lyijyä ja kuumuus osuu hermoon. Tuntuu työläältä edes aloittaa, saati viedä sarjaa loppuun. Joinain aamuina keho on yhteistyökykyinen ja tottelee ohjausta kevyesti. Sitä, millainen sessio kulloinkin annetaan, en voi etukäteen valita.
Luovuus on pohjimmiltaan vähäeleinen toimitus, vaikka mielikuvatasolla se monesti ruumiillistuu tilan haltuun ottavaan supliikkiin idealinkoon, jolla on karismaa ja jännittävä tukka ja/tai silmälasit. Luovuus asuu rutiineissa, ei vaikuttavuuden tasoa tai euromäärien kasvua esittävissä mittareissa. Hittiin osuminen tai tunnustuksen pokkaaminen gaalayleisön edessä voi olla luovan uran tähtihetkiä. Lopulta ne ovat kuitenkin vain nonparelleja, joita jokaisen mokkapalaan ei välttämättä koskaan edes osu.
Luovuudessa lopputulos on matkan oheistuote, mutta ei koskaan sen ainoa fokus.
Tässä ajassa musiikkia syötetään järjestelmiin yhä nopeammin, useammin ja tarkemmin kohdennettuna. Kappaleesta tulee väline, jonka tehtävänä on tuottaa streameja, näkyvyyttä, dataa ja rahaa. Maailma – ja musiikintekijän välitön toimintaympäristö sen mukana – muuttuu niin häkellyttävää tahtia, että strategiat vanhenevat jo syntyessään, ja kaikenlainen taktikointi on lopulta tuuripeliä. Luova työ uhkaa typistyä koneistoa ruokkivan sisällön tuottamiseksi. Jäljelle jää pelkkä luovuutta simuloiva keinokuori.
Miten tältä voi suojautua?
Informaation määrän tajunnanräjäyttävä kasvu aiheuttaa tunteen siitä, että maailma on kiihdyttänyt tahtiaan, sanoo Johann Hari Kadonnut keskittymiskyky -teoksessaan. Kyseessä on siis tunne, Hari korostaa. Illuusio voi lamauttaa, mutta sille on vastalääke: oman huomiokentän tietoinen kaventaminen.
Mitä enemmän on sisäistä motivaatiota, sitä helpompi ihmisen on pitää yllä tarkkaavaisuuttaan, muistuttaa aktivismiin keskittymiskyvyn takaisinkaappaamisen saralla usuttava Hari.
Sisäistä motivaatiotaan voi vahvistaa sulkemalla hälyn oman pään ulkopuolelle. Taiteilija asettuu puolustamaan varsinaista työtään – luomista – palaamalla liikerataansa. Joogassa ei ole maaliviivaa. Luovan työn tekijä ei ole koskaan perillä tai valmis. Se on meidän tehtävämme shokeeraavaa vauhtia muuttuvassa maailmassa: hengittää sisään, hengittää ulos, toistaa liike.
Ja yhtenä päivänä saattaa huomata, että sirsasana-harjoitustaan voikin viedä pikkuisen pidemmälle. Voi hilata takapuoltaan vähän enemmän kohti kattoa, irrottaa ensin yhden jalan lattiasta, sitten toisen.
Lopulta voi vastoin kaikkia todennäköisyyksiä löytää itsensä päälläseisonnasta.
Teksti: Iisa Pajula
Kuva: Sam Shingler
––
Haluaisitko sinä kirjoittaa Vieraskynään?Ota yhteyttä: lotta.savolainen@musicmedia.fiSana on vapaa.