Music x Media

Antti Paalanen on omaleimainen hanuristi ja kurkkulaulaja, jonka musiikissa ikiaikainen ja moderni kohtaavat. Kansainvälistä kulttimainetta nauttiva Paalanen on keikkaillut vuosia eri puolilla Eurooppaa, erityisesti Ranskassa, sekä myös Pohjois-Amerikassa, Japanissa ja Hongkongissa. Viime aikoina Antin musiikki on noussut uuden yleisön tietoisuuteen UMK 2026:ssa toiseksi sijoittuneen Takatukka-kappaleen ja keväällä julkaistun Haitarimarinadi-albumin myötä. Antti on valloittava esiintyjä, jonka käsissä hanuri on kuin yhden miehen reivikone – somessa Antin hanurikoulu on kerännyt miljoonia katselukertoja.

Share this page

EN