The event

FI

Tutkimus ehdottaa kulttuurialan osallisuuden vahvistamista sekä lainsäädäntömuutoksia

Korona-ajan kokoontumisrajoitukset vaikuttivat taiteen ja kulttuurin toimintaedellytyksiin tavalla, joka on herättänyt keskustelua kulttuurin asemasta yhteiskunnassa ja perusoikeuksien toteutumisesta. Tänään julkaistu ”Kulttuuripolitiikka korona-ajan Suomessa” -tutkimus löytää useita parannuskohteita siinä, kuinka osallisuus ja oikeusvaltioperiaate korona-ajan kulttuuripolitiikassa toteutuivat. 

Kulttuuripolitiikka korona-ajan Suomessa. Kuinka jatkaa tästä eteenpäin? -tutkimuksen tavoitteena oli arvioida kulttuurialaan korona-aikana kohdistunutta poliittista päätöksentekoa oikeustieteen, yhteiskuntatieteen sekä hyvän hallinnon ja demokratian periaatteiden näkökulmista. 

Hankkeessa yhdistivät voimansa akateemiset tutkijat sekä kulttuurialan asiantuntijat: Tampereen yliopiston hallintotieteiden professori Jari Stenvall, Muusikkojen liiton sopimuspäällikkö Mirkka Kivilehto, työelämän kehittäjä ja Tampereen yliopiston tohtorikoulutettava Sanni Pöntinen, muusikko ja dramaturgi Paula Vesala sekä Kaisa Rönkkö toimiessaan Music x Median toimitusjohtajana. Hankkeen koordinaattorina toimi Music x Media. 

Laajoihin haastatteluihin perustuvan tutkimuksen tavoitteena oli luoda kuvaa kulttuuripolitiikan tilasta ja kulttuuriin vaikuttavasta päätöksenteosta korona-aikana. Hankkeessa hahmotettiin eri toimijoiden roolia päätöksenteon eri vaiheissa sekä analysoitiin sitä, kenen ääntä kuultiin ja millä perustein. 48 haastateltavaan lukeutui niin kansanedustajia, ministereitä, virkamiehiä kuin taide- ja kulttuurialan edustajiakin sekä akateemisia asiantuntijoita. Lisäksi materiaalina on käytetty muun muassa päätösasiakirjoja, eduskunnan kyselytuntien kulttuurialaa koskevia keskusteluja ja mediakeskustelua.

Oikeusvaltioperiaate horjui kriisitilanteessa

Kulttuurialaan radikaaleimmin vaikuttaneet korona-ajan toimenpiteet olivat pitkään jatkuneet kokoontumisrajoitukset, jotka rajoittivat erityisesti esittävän taiteen toimintaa. Rajoituksilla oli kuitenkin laajoja vaikutuksia koko kulttuurin kentän ekosysteemiin ja kulttuurin tuotos sekä arvonlisäys pienenivät vuosina 2020–2021 merkittävästi muuta yhteiskuntaa enemmän.

Tutkimuksen mukaan kulttuurialaan osuneet rajoitustoimet osoittivat oikeusvaltion haavoittuvaisuuden kriisioloissa. Poikkeusolojen toteamisen myötä poliittisesta päätöksenteosta tuli nopeasti yksipuolisesti terveysturvallisuusnarratiiviin tukeutuvaa. Perusoikeusrajoitukset toteutettiin lainsäädännössä ja viranomaispäätöksissä ainoastaan muotoseikat huomioiden, ilman asianmukaista suhteellisuuden ja välttämättömyyden punnintaa. Perusoikeuksien välille syntyi hierarkia, jossa oikeus terveyteen dominoi yli muiden.

Haastatteluista ilmenee, että myös epäselvyys hallinnon sisällä toimivallan jaosta sekä ohjeiden ja suositusten velvoittavuudesta vallitsi läpi korona-ajan. Vaikka hallinnossa oli pyrkimystä toimia kriisin edellyttämällä tavalla, valmistelussa ohitettiin usein hyvän hallinnon periaatteita. Lisäksi tapahtui painostamista ohi tavanomaisten hallinnon käytäntöjen. Rajanveto poikkeuslainsäädännön ja normaaliolojen lainsäädännön välillä säilyi epäselvänä koko korona-ajan, eikä rajoitustoimenpiteiden kohteena olleiden oikeusturva toteutunut riittävällä tasolla. Voidaankin kysyä, onko 2020-luvun politiikka uhka oikeusvaltiolle?

Korona-aikaa leimasi yksiulotteinen terveyskäsitys 

Tutkimuksen mukaan kulttuurialaan kohdistuneita päätöksiä tehtiin korona-aikana monin paikoin vajavaisilla tiedoilla ja resursseilla sekä kiireessä. Kulttuurialan rakenteita ja toimintaa ei tunnettu eikä rajoitusten vaikutuksia alaan juuri arvioitu. Hallinnon siiloutuminen vaikeutti myös tiedonkulkua hallinnonalalta toiselle. Näin ollen päätökset eivät monilta osin perustuneet tietoon vaan niihin liittyi poikkeuksellisen paljon mielikuvia ja tunneperäisyyttä. 

Rajoitustoimista puuttui myös laajempi kokonaiskuva kulttuurin rajoitusten vaikutuksesta yhteiskuntaan ja ihmisten hyvinvointiin. Kulttuurin asema kriisinhallinnassa jäi taka-alalle eikä kulttuurialan merkitystä yhteiskunnan henkisen kriisinkestävyyden ja hyvinvoinnin kannalta juurikaan huomioitu.

Laajoista haastatteluista käy ilmi nykypolitiikan trendi: Perusoikeuksien rajoituspolitiikka koetaan vahvaksi arvovalinnaksi, johon ei voida hallituksen ulkopuolelta vaikuttaa. Dialogin puute ja vaikutusmahdollisuuksien vähäisyys ovat omiaan lisäämään epäluottamusta eri ryhmien välillä. Korona-ajan päätöksenteko ajoi kulttuurialan toimijat syvään merkityksettömyyden kokemukseen sekä epäluottamukseen päättäjiä kohtaan. Alan edunvalvontaa hankaloitti myös kulttuurikentän hajanaisuus ja sisäiset ristiriidat.

Miten tästä eteenpäin?

Tutkimuksen tavoitteena oli myös katsoa tulevaisuuteen: luoda ratkaisuja kulttuuripolitiikan kehittämiselle sekä kulttuurialan vaikuttamistyölle. Koronapandemiassa tapahtuneesta on siis syytä ottaa opiksi, mitä tulee kulttuurialaan kohdistuneisiin rajoitustoimiin ja niiden ongelmakohtiin.

Tutkimus nostaa esiin lukuisia kehittämisehdotuksia, jotka painottavat, että kriisiajan käytännöt ja kriiseihin varautuminen täytyy luoda normaaliaikoina.

  • Lainsäädännön muutostarpeet: Työryhmä ehdottaa normaaliolojen ja poikkeusolojen lainsäädännön rajanvedon selventämistä, tartuntatautilain uudistusta, valmiuslain muutoksia sekä perusoikeuksien toteutumisen valvontaa.
  • Kulttuurialan osallisuuden parantaminen: Kriisitilanteissa osallistumista tulisi kehittää siten, että yhteiskunnan resurssit voidaan hyödyntää paremmin. Kulttuurialan toimijoiden olisi oltava tiiviimmin läsnä neuvottelupöydissä ja päättäjien tulisi tunnustaa ja hyödyntää alan toimijoiden tiedot ja osaaminen.
  • Kulttuurialan edunvalvonnan kehittäminen: Alan olisi kehitettävä edunvalvontaansa yhtenäisemmäksi, kyettävä löytämään yhteisiä näkemyksiä ja tuomaan ne esiin rakentavalla tavalla.
  • Poliittisen kriisinhallinnan ja päätöksenteon kehittäminen: Kulttuurialan poikkihallinnollisuutta tulisi vahvistaa, esimerkiksi luomalla eri hallinnonalojen välille ministeriryhmän kaltaiset pysyvät rakenteet tiedon vaihtoon, toimenpiteiden koordinointiin sekä suunnitelmalliseen poliittiseen johtamiseen
  • Tietoperustan vahvistaminen: Tulee luoda rakenteet kulttuurialan tietoperustan keräämiselle, jotta varmistetaan tiedon saatavuus ja luotettavuus alalta kaikissa tilanteissa.
  • Kulttuurialan rooli osana henkistä kriisinkestävyyttä: Tarvitaan toimenpiteitä, joilla varmistetaan kulttuurialan kytkeytyminen yhteiskunnan resilienssiin ja henkiseen kriisinkestävyyteen. Myös kulttuuriala itse tarvitsee toimivammat ja ajantasaiset kriisiajan valmiussuunnitelmat. 
  • Tukirakenteiden kehittäminen: Kulttuurialan rahoitusinstrumentteja tulisi kehittää erityisesti elinkeinopolitiikan näkökulmasta. Paitsi kriisiaikoina, aineettoman pääoman arvo ja kulttuuri elinkeinona tulisi tunnistaa paremmin tulevaisuuden tukimuodoissa.

 

Hankkeen rahoittivat Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, Esittävän säveltaiteen edistämissäätiö ESES, tekijänoikeusjärjestö Teosto ja sen jäsenjärjestöt sekä Music x Media. 

Koko tutkimus löytyy täältä:

Jaksakaa_viela_Korona_ajan_kulttuuripolitiikka_tutkimus_FINAL_12042024

Share this page

EN