Music x Media

Music x Median yhtenä teemana oli tänä vuonna ympäristövastuu. Tapahtumassa käytiin paneelikeskusteluja muun muassa siitä, kuinka eri kulttuuritoimijat kuten festivaalit, tapahtumajärjestäjät ja live-ala voisivat seurata, raportoida sekä pienentää hiilijalanjälkeään.

Music x Mediaa vietettiin tuttuun tapaan Tampere-talossa, joka on vuodesta 2019 lähtien ollut täysin hiilineutraali tapahtumatalo. Ympäristövastuuseensa panostaneelle talolle on tänä vuonna myönnetty ensimmäisenä pohjoismaisena kongressikeskuksena uuden kriteeristön mukainen Joutsenmerkki. Yhdessä Music x Median yhteistyömajoittajana toimivan Courtyard by Marriott Tampere City -hotellin kanssa Tampere-talo muodostaa hiilineutraalin korttelin.

Sen lisäksi, että Music x Media jakaa Tampere-talon hiilineutraalit toimintatavat- ja periaatteet, olemme omassa organisaatiossamme kiinnittäneet huomiota erilaisiin ympäristökuormitusta vähentäviin tuotannollisiin valintoihin. Esimerkkinä toimii Music x Median lihaton ruokalinja: seminaaripäivien aikana asiakkaille tarjottu lounasmahdollisuus sisälsi ainoastaan vegaanisen vaihtoehdon, minkä lisäksi Industry Awards -gaalan menu oli kokonaan vegaaninen.

Lihan lisäksi Industry Award -gaalassa luovuttiin paperilipuista, ja Tiketti.fi:ssä ostettu gaalalippu toimitettiin asiakkaalle joko sähköpostiin tai digipostipalvelu Kivraan. Paperijätteen ohella on vähennetty muunlaisen jätteen syntymistä erityisesti tapahtumatilojen somistamisessa. Lähes kaikki tapahtumassa esillä olleet somisteet ja kyltit ovat aiemmilta vuosilta kierrätettyjä ja suunniteltu monivuotiseen käyttöön. Somisteena käytetyt kasvit ovat olleet tänäkin vuonna yrttejä, jotka ovat koristeina palveltuaan päätyneet syötäviksi.

Logistiikan osalta tuotannossamme on pystytty minimoimaan autoliikenteen ja muiden kuljetusten tarve hyödyntämällä Tampere-talon varastotiloja ja paikallisia varastoja kaikelle tuotantoon vaaditulle rakennustarpeelle. Hiilijalanjälkeä on tietoisesti leikattu suunnittelemalla tuotantotiimin matkat niin, että käytössä oli vain kaksi henkilöautoa. Liikkuminen kaupunkien välillä tapahtui pääsääntöisesti junalla.

Tapahtuman ruokaan, logistiikkaan ja materiaalivalintoihin liittyvän vastuullisen suunnittelun jatkeena Music x Media tulee syksyn 2022 aikana kompensoimaan tapahtumasta aiheutunutta hiilijalanjälkeä rahallisesti.

Kivra mukana Music x Median vihreämmissä lipputoimituksissa

Keskiviikkona 28.9. Music x Median ohjelmassa kuultiin paneelikeskustelu “Kohti hiilineutraaliutta”, joka toteutettiin yhteistyössä Suomen Jazzliiton ja Music Finlandin kanssa. Mukana paneelissa oli myös Kivra-digipostipalvelun Maija Leivo. Leivon mukaan tapahtumajärjestäjän vastuullisuus on koko tuotannon ja asiakaskokemuksen läpileikkaava asia, joka alkaa jo lippukaupoilta ennen varsinaiseen tapahtumaan saapumista.

Music x Media kysyi Kivran Maija Leivolta, miten Kivra voi auttaa luovaa alaa kohti hiilineutraaliutta palvelunsa avulla.

“Digipostipalvelu Kivra pohjaa koko liiketoimintansa kestävämmän ja turvallisen digipostin rakentamiseen Suomeen. Kivra-sovellus kokoaa kuluttajan kaikki tärkeät dokumentit sujuvasti yhteen palveluun, oli kyseessä sitten tapahtumaliput, laskut, etukortit, takuukuitit tai vaikkapa palkkalaskelmat”, Leivo vastaa.

Vaikka Kivran kaltaiset sähköiset palvelut vähentävät paperinkulutusta, ei niiden hiilijalanjälki ole aina automaattisesti pieni. Toiminnasta syntyvään hiilijalanjälkeen vaikuttavat muun muassa energian käyttö, serverien sijainti ja tehokkuus, henkilöstöön ja matkustamiseen liittyvät tekijät sekä kalustohankinnat. Kivra onkin laskenut ja analysoinut oman toimintansa hiilidioksidipäästöt kansainvälisen Green House Gas -protokollaan nojaten. Kivra-palvelun ylläpidosta syntyvä hiilijalanjälki vastaa kahden suomalaisen vuosittaista hiilijalanjälkeä (20 tCo2e). Ympäristökuormitus on siis jo nyt hyvin pieni, mutta Kivran tavoitteena on tehdä siitä olematon.

“Jokainen Kivraan dokumentteja lähettävä ja vastaanottava taho on omalta osaltaan rakentamassa Suomeen turvallista, vastuullista ja ympäristön monimuotoisuutta tukevaa digitaalisten postipalveluiden infrastruktuuria”, Leivo kannustaa.

Kivra toimii yhteistyössä usean eri tapahtuman sekä Tiketti.fi -lippukaupan kumppanina ja mahdollistaa siten ilmastoystävällisen postinkulun ja lipputoimituksen läpi tapahtumatuotannon – järjestäjistä lipunostajiin.

Lue lisää Kivran sähköisistä palveluista Kivran kotisivuilta.

Onko sinulla kysyttävää Music x Median ympäristöasioista? Ota yhteyttä info@musicmedia.fi

Share this page

EN