Anne-Mari Virolainen
Lääketeollisuus
CEO
Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajana on toiminut keväästä 2024 alkaen kauppatieteiden maisteri Anne-Mari Virolainen. Virolainen oli Juha Sipilän hallituksessa ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä sekä kansanedustaja vuosina 2007–2023.
Virolainen on toiminut myös yrittäjänä sekä erilaisissa johtotehtävissä useissa yrityksissä. Lisäksi hänellä on ollut lukuisia luottamustehtäviä eri järjestöissä.
Lääketeollisuus ry toimii tutkivan lääketeollisuuden edunvalvojana niin kotimaassa kuin Euroopassa. Yhdistyksen tehtävänä on vaikuttaa lainsäädäntöön ja yhteiskuntaan yhdessä alan muiden toimijoiden kanssa.