Music x Median Vieraskynä kutsuu alan toimijoita kirjoittamaan ja pohtimaan alan ajankohtaisia ilmiöitä, omaa työtä, arvoja, tapahtumia tai mitä ikinä mieleen nousee.
Ensimmäisen Vieraskynän on kirjoittanut musiikkituottaja ja toimitusjohtaja Oona Kapari.
Haluaisitko sinä kirjoittaa Vieraskynään?Ota yhteyttä: lotta.savolainen@musicmedia.fiSana on vapaa.
–––––
Kaparin Kupla – Urani naisvaltaisella musiikkialalla
Sen lisäksi, että kupla on johtamieni Kuohu Studioiden soittotilan nimi, se on myös sana, joka kuvastaa poikkeuksellista työyhteisöäni musiikkialalla. Minun kuplani on nimittäin naisvaltainen. Siinä työskentelee huippumuusikoita, innovatiivisia tuottajia, arvojohtajia, nerokkaita säveltäjiä, synavelhoja, kitaristeja, rumpaleita… Kaikkia niitä, joita tilastollisesti Suomesta löytyy naisina kahdesta kahteenkymmeneen prosenttiin. Minun kuplassani on lähes yksinomaan niitä. Se on pullollaan avoimia, kannustavia ja huomaavaisia ihmisiä. Siellä vallitsee rauha ja turvallisuuden tunne. Siellä nauretaan, muttei toisten kustannuksella. Siellä menestytään, vaan ei toisten selkänahasta. Siellä itketään ja raivotaan myös (aggressio kuuluu siihenkin kuplaan), mutta sitä ei pureta muihin, vaan muiden kanssa. Kuulostaa ihanalta vai mitä? Kerron pian miten sen tein, mutta ensin piipahdetaan hiekkalaatikolla.
Minulle on opetettu, että usein ne asiat, joita kaikkein eniten vihaamme ovat juuri niitä joita emme ole itsessämme käsitelleet. Ja täytyy sanoa, että olen käynyt pitkän matkaa päästäkseni tähän pisteeseen, jossa en enää vihaa, vaan lähinnä vieroksun sitä maskuliinista hiekkalaatikkoa, jossa oma kuplani ei oikein sovi leikkimään. Heti hiekkaan osuttuaan sateenkaaren väreissä kiiltelevä kuplani poksahtaa rikki. Sen sisältö levähtää pitkin laatikkoa, eroon toisistaan, ja yhtäkkiä kaikki me syvälliset taiteilijat ja liekehtivät lahjakkuudet olemmekin jotain vähän valjua ja väritöntä. Muusikko, jota ei koskaan ole pyydetty soittamaan linnan juhliin. Tuottaja, jota miehet eivät palkkaa työhön. Koulutettu ammattilainen, joka aina vaan tienaa kolmasosaa alan standardeista. Mitä tapahtui? Miksei meitä nähdä täällä? Miten ihmeessä meitä ei tunneta, palkata ja juhlisteta? Kuplani antoi minulle perspektiivin. Vahvistuksen taidosta ja syvyydestä. Ymmärryksen ulkopuolen ymmärtämättömyydestä. Se irrotti minut hiekasta. Opin näkemään potentiaalin, jolle hiekka on syystä tai toisesta sokea.
Isoisoisotätini (kyllä, 3 x iso) kirjoitti viime vuosisadan alussa siitä miten vaikeaa Akateemisten Naisten Karjala-Seuran on saada yhtä paljon huomiota kuin miesten seura saa. Nyt sata vuotta myöhemmin olen itseni ja Lea-tädin puolesta lopen uupunut keskusteluun. Olen keskustellut naisten asemasta aina. Ensin kitaristina, sitten tuottajana ja taas kitaristina. Sukupolvien ajan. En halua enää kertaakaan kuulla, kuinka naistuottajien määrä nousee kyllä. 0,3% vuodessa. Kuinka erinäiset tahot nostavat ritarillisesti esiin tasavertaisuuskeskustelua, mutta epäonnistuvat täydellisesti järjestämästä representaatiota asiantuntijoihinsa, tai kuvastoonsa. Saati sitä ihmisten välillä käytävää: ”minä en kyllä tunne ketään joka kohtelisi naisia epätasa-arvoisesti”, ”tästä aiheestahan kannattaisi varmaan tehdä vähän tutkimusta”, ”siis mitkä rakenteet, olet vain törmännyt kusipäihin”, ja ”vielä kun saatais miehet mukaan tähän keskusteluun”. Ei. 100 vuotta riittää, kiitos. Olen kyllästynyt raahaamaan kiviä perässäni ja haluan vain päästä uimaan omiin kuohuihin. En tehdä tietä tuleville sukupolville, vaan elää itse. Nyt. Jokaisen hetken jonka käytän tasavertaisuudesta puhumiseen, voisin käyttää oman kuplani rakentamiseen. Elää tasavertaisena. En siellä hiekkalaatikolla, vaan jossain missä on paljon parempi olla. Kuplassa, joka liitelee vapaana. Se kupla on avoin kaikkien kulkea. Naisten, muunsukupuolisten, miestenkin. Se ei ole seinä, jonka takana ollaan sokeita maailman menolle, vaan suoja, jonka sisällä on tilaa etsiä uudet reitit. Paremmat keinot. Paremmat tulevaisuudet.
Ja kas näin se käy (saa kopioida): kysyn ihmisiltä mitä he tarvitsevat ja kuuntelen sekä uskon vastauksen. Yritän muistaa, ettei oma kokemukseni ole universaali ihmisen kokemus. Olemme erilaisia. Annan erilaisuudelle tilaa. Arvostan sitä, varjelen sitä, tuen ja ruokin sitä, ja puhallan sille lisää vauhtia. Olen turvallinen ja vaadin sitä nykyään myös muilta. Avoimesti ja äänekkäästi. Autan enemmän niitä, jotka tarvitsevat enemmän apua ja otan vastaan sen, joka minulle tarjotaan. Ja niin olen saanut ihailla, miten ympärilleni on kasvanut kaunis kupla, joka vähitellen laajenee, yhdistyy muihin kupliin ja toivottaa tervetulleeksi myös ne hiekkalaatikon jyvät, jotka etsivät paikkaa, jossa olla herkkä ja vapaa.
Kuva: Salomon Kosunen
–––––
Haluaisitko sinä kirjoittaa Vieraskynään?Ota yhteyttä: lotta.savolainen@musicmedia.fiSana on vapaa.