Music x Median Vieraskynä kutsuu alan toimijoita kirjoittamaan ja pohtimaan alan ajankohtaisia ilmiöitä, omaa työtä, arvoja, tapahtumia tai mitä ikinä mieleen nousee.
Tämän Vieraskynän on kirjoittanut Turun yliopiston musiikkitieteen väitöskirjatutkija Teppo Reinikainen.
–
Vammaiset metallimusiikin kuuntelijat tapahtumakulttuurin muutosvoimana: Mitä
kotimaiset raskaan musiikin tapahtumat voisivat opettaa ja oppia esteettömän
tapahtuman järjestämisestä?
Aikoinaan lähinnä työväenluokkaisten nuorten miesten musiikiksi profiloitunut metalli on valtavirtaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana merkittävästi. Erityisesti pohjoismaissa ja Suomessa voi metallikonserteissa ja -festivaaleilla törmätä kaikenlaisiin ihmisiin monista taustoista. Myös vammaiset ovat näkyvä osa metallimusiikin keikkakulttuuria ja esimerkiksi festivaalien invakatsomot tuntuvat täyttyvän erityisen nopeasti juuri metalliyhtyeiden esiintyessä. Monille genreen perehtyneille ovat tuttuja myös meemikuvat pyörätuolin käyttäjistä, joita monisatapäinen konserttiyleisö kannattelee käsivarsillaan päidensä yläpuolella. Usein näitä kuvia kehystää teksti, joissa korostetaan metalliyhteisön avarakatseisuutta. Vaikka näitä kuvia usein aiheellisestikin kritisoidaan vammaisten käyttämisestä ”maskottina” metallimusiikin imagon parantamiseksi, on minun sekä pyörätuolin käyttäjänä että metallimusiikin ystävänä todettava, että väitteet avarakatseisuudesta tuntuvat pitävän suurilta osin paikkansa. Halusin kuitenkin selvittää, onko myös muilla kaltaisillani samoja kokemuksia ja jos on, mitä muut musiikki- ja tapahtumakulttuurit voisivat tästä oppia. Näin ollen päätin tehdä aiheesta väitöskirjatutkimukseni. Haastateltuani useita kaltaisiani, huomasin, etten ollut läheskään ainoa, joka tämän havainnon oli genrestä tehnyt. Metallitapahtumia on usein kehuttu esteettömiksi ja turvallisiksi ja niiden järjestäjien olevan hyvin vastaanottavaisia palautteen ja parannusehdotusten suhteen. Myös metalliyleisön on kerrottu olevan poikkeuksellisen ystävällisiä ja osaavan ottaa erilaiset liikkumisen sekä osallistumisen tavat hyvin huomioon verrattuna muiden genrejen ja tapahtumien osallistujiin. Tätä selittää joidenkin haastattelemieni henkilöiden mukaan paitsi metallimusiikin kuuntelijoiden keskinäinen yhteisöllisyys, myös se, että metalliyleisöllä konsertti- ja festivaalikokemuksessa pääosassa on itse musiikkikokemus siinä missä monissa valtavirtaisemmissa konserteissa pääpaino on juhlimisessa ja hauskanpidossa. Näin ollen metallifanit ovat muita musiikin kuuntelijoita alttiimpia varmistamaan myös muille onnistuneen keikkakokemuksen.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että metallikulttuuri sekä konsertit ja festivaalit olisivat vammaisnäkökulmasta täysin ongelmattomia. Esimerkiksi Black Metal -alakulttuurissa verrattain yleinen ääriajattelu herätti haastateltavissa huolta. Lisäksi, vaikka moni koki, että eri tavoin toimintarajoitteisten henkilöiden olisi periaatteessa mahdollista toimia myös aktiivisessa roolissa genren piirissä esimerkiksi muusikkoina, ei konkreettisia esimerkkejä tästä juuri ole. Tämä johtuu pitkälti siitä, etteivät useimmat esiintyjille tai tapahtumatyöntekijöille tarkoitetut tilat, mukaan lukien esiintymislavat ole esteettömiä. Suurin osa haastatteltavieni antamasta kritiikistä kohdistuikin juuri konserttien ja festivaalien käytännön esteettömyyteen. Kritiikkiä saivat esimerkiksi esteettömien wc-tilojen vähäisyys tai festivaalien invakatsomoiden pienuus. Usein näitä katsomoita kritisoitiin myös siitä, että ne on sijoitettu liian kauas tai liian sivuun esiintymislavasta tai siten, että esiintyjää on vaikea kuulla tai nähdä. Jotkut myös kokivat, etteivät halua käyttää invakatsomoa, sillä se eristää heidät muusta yleisöstä ja usein koetaan, ettei muun yleisön hyvä tunnelma välity invakatsomoon asti.
Toisaalta erityisesti neuroepätyypilliseksi itsensä määrittelevät haasteltavat toivoivat hiljaisten tilojen tuomista festivaaleille ja konsertteihin. Invakatsomoiden ongelmiin ratkaisuksi esitettiin muunmuassa invakatsomoiden sijoittamista mahdollisimman lähelle lavaa, toisinaan jopa pyörätuolien tai invakatsomoiden sijoittamista lavan ja mellakka-aidan väliseen tilaan. Esteettömien wc-tilojen suhteen toivottiin myös tiukempaa valvontaa ja tilojen kätkemistä esimerkiksi koodilukkojen tai erityislupien taakse, jotta niiden käyttöoikeus säilyy etupäässä niitä eniten tarvitsevilla. Moni kannatti myös kokemusasiantuntijoiden hyödyntämistä tapahtumien esteettömyyden suunnittelussa. Mainitut puutteet metallikulttuurin saavutettavuudessa puhuvat vahvasti sen puolesta, että vammaisten asemaa metallimusiikissa ja muissakin genreissä tulisi tarkastella kriittisesti ja siten pyrkiä parantamaan sitä nostamalla esiin heidän omia kokemuksiaan. Se, että haastateltavien esille nostamat ongelmat sekä niihin tarjotut ratkaisut liittyivät pitkälti konsertti-, ja festivaalitilojen fyysiseen esteettömyyteen kertoo myös siitä, kuinka tutkimuksessa saatu tieto on sovellettavissa myös muihin kuin metallitapahtumiin, sillä festivaali- ja konserttitilat ovat harvoin pyhitetty vain yhden musiikkigenren tapahtumille. Moni haastateltava kuitenkin korosti kokeneensa itsensä erityisen tervetulleeksi juuri metallitapahtumissa tavalla, jota eivät olleet muualla kokeneet. Metallitapahtumia kehuttiin myös nopeasta ja konkreettisesta reagoinnista palautteeseen. Täten, vaikka metallitapahtumia vaivaavat fyysisen saavutettavuuden suhteen samat ongelmat kuin monia muitakin tapahtumia, on niiden asenneilmapiiri monien mukaan keskivertoa parempi. Metallitapahtumien ja metallikulttuurin saavutettavuutta tarkasteltaessa korostuu siis juuri henkisen esteettömyyden merkitys. Tässä valossa esteettömän tapahtumasuunnittelun tärkein tavoite on siis luoda vastaanottava ja lämmin ympäristö, jossa yleisön tarpeet ja palautteet huomioidaan viipymättä.
––
Haluaisitko sinä kirjoittaa Vieraskynään?Ota yhteyttä: lotta.savolainen@musicmedia.fiSana on vapaa.