Music x Media

Jojo ”Johanna” von Hertzen työskentelee Suomen Musiikintekijöillä koordinaattorina – eli järjestää tapahtumia, tekee sisältöjä, pyörittää somea ja pitää osaltaan huolta siitä, että musiikintekijöiden ääni kuuluu. Musiikki on Jojolle myös henkilökohtainen asia: hän on itsekin laulaja-lauluntekijä.

Työssään ja työnsä ohella Jojolle tärkeää on alan yhdenvertaisuuden vahvistaminen. Hän on mm. perustanut Musamimmien päivän, tapahtumasarjan, joka tuo esiin nais- ja muunsukupuolisia tekijöitä, sekä Mimmi Labelin, jonka kautta hän rohkaisee naisia astumaan alalle entistä näkyvämmin. Keväällä 2025 Jojo valittiin eurooppalaisten musiikintekijäjärjestöjen kattojärjestön ECSAn Yhdenvertaisuus-työryhmän toiseksi puheenjohtajaksi.

Music x Mediassa Jojo moderoi Musiikintekijöiden tunnin – luvassa on keskustelua siitä, voiko musiikintekijä ottaa kantaa.

Jaa somessa

FI