Jonna ”Joanna” Heikkinen
Jonna ”Joanna” Heikkinen raivaa tietä suomalaiselle vientimusiikille kansainvälisillä markkinoilla. Jonna aloitti musiikin parissa jo nuorena, intohimonaan englanninkielinen pop ja r&b -musiikki. Hän on itseoppinut ja tunnetaan erityisesti yhteistyöstään DJ-artistien ja tanssimusiikin parissa. Jonna on tehnyt kappaleita muun muassa Marcus & Martinukselle, CLMD:lle ja Marnikille, sekä esimerkiksi osallistunut Robin Schulzin managementin järjestämälle biisileirille Saksassa.
Jonnalla on yli 10 miljoonaa striimiä Spotifyssa ja yli 40 julkaistua kappaletta. Lisäksi Jonna oli mukana 2021-2022 Music Finlandin vientiartistijalostamossa, ja ehdolla parhaaksi vokalistiksi levy-yhtiö Future House Musicin awardseissa 2023. Jonna toimii aktiivisesti kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla, pitchaa kappaleitaan ja osallistuu säännöllisesti biisinkirjoitusleireille eri puolilla maailmaa.