Music x Media

Kuka on Emmi Lorentzen?

Rohkealla ja kunnianhimoisella otteella modernia poppia kirjoittava Emmi Lorentzen on uuden sukupolven tähti, joka lumoaa omintakeisella tyylillään ja samaistumispintaa herättävällä  tarinankerronnallaan.

Saksassa lapsuutensa asunut Lorentzen muutti Suomeen 10-vuotiaana ja rakkaus musiikkiin on kulkenut aina mukana odottaen oikeaa hetkeä, kunnes muutto opiskelujen perässä Raumalle vuonna 2022 sysäsi liikkeelle halun julkaista omaa musiikkia. Ihailua keränneet lauluvideot Tiktokissa johtivat nopeasti sekä levytys- että kustannussopimuksiin.

Syksyllä 2025 julkaistu debyytti-single kuka mä oon esittelee artistin klassista taustaa yhdsitettynä tarttuviin pop-säkeisiin ja säväyttää tunteikkailla sanoituksilla itsensä etsimisestä ja kasvun kipupisteistä. Se toimii samalla lähtölaukauksena uudelle aikakaudelle, jossa artistin vahva itseilmaisu kietoutuu eri aikakausia edustavaan pop-estetiikkaan, muodostaen täynnä tunnetta olevan mysteerisen maailman.

Mikä on Hög Space?

Hög juhlii 10-vuotista taivaltaan tekemällä sen, mikä on aina ollut yhtiön ydin: tuomalla artistien taide parhaiten esiin laadukkaalla teknisellä toteutuksella. Hög Space on Maestro-saliin rakennettu täysimittainen showcase-lava, jossa jokaiselle esiintyjälle on luotu yhdessä heidän näköisensä kokonaisuus – huipputason äänellä ja visuaalisesti näyttävällä toteutuksella.

Tervetuloa nauttimaan keikoista!

Hög on Helsingissä sijaitseva tapahtumatekniikkayhtiö, joka on erikoistunut kiertueiden ja tapahtumien tekniseen ja visuaaliseen suunnitteluun sekä toteutukseen. Intohimonamme on rakentaa äänenlaadullisesti, visuaalisesti ja teknisesti vaikuttavia kokonaisuuksia, joissa yhdistyvät huolellinen esituotanto, rohkea design ja tinkimätön laatu.

Jaa somessa

Aika: pe, 02.10. klo 10.30
Paikka: Hög Space
FI