Tampereen kaupunki ja Music x Media jakoivat 30.9. ensimmäistä kertaa uuden luovan talouden uudistajapalkinnon. LUO(V)UUS-palkinto on tunnustus, jolla palkitaan jatkossa vuosittain luovan talouden toimija, yritys, yhteisö tai henkilö tai teko, joka on toiminnallaan kehittänyt luovaa taloutta ja luovien alojen välistä vuoropuhelua.
– Palkinnon saaja Troll Visual Effects on hyvä esimerkki siitä, kuinka tämä tamperelainen luovien alojen yritys on pystynyt kasvattamaan omaa liiketoimintaansa mahdollistaen uusia työpaikkoja, näkyvyyttä alalle ja luoden erinomaisia kansainvälisiä verkostoja, sanoo Tampereen kaupungin kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki.
– Troll Visual Effects on edennyt pienestä toimijasta määrätietoisella kehittämisellä verkostoja luomalla kansainväliseksi tekijäksi ja on tällä hetkellä globaali toimija, joka käy neuvotteluja jatkuvasti suurten kansainvälisten toimijoiden, kuten Netflixin, HBO:n ja Amazonin kaltaisten palveluiden sekä suurten elokuvastudioiden ja tuottajien kanssa. Tarvitsemme tällaisia kunnianhimoisia, luovien alojen käytäntöjä rohkeasti uudistavia yrittäjiä, jotka toivottavasti rohkaisevat muita toimijoita kasvattamaan ja kehittämään toimintaansa, myös nostavat luovan yrittäjyyden yhteiskunnallista painoarvoa, kiittää Music x Median toimitusjohtaja Kaisa Rönkkö.
LUO(V)UUS-palkinto jaettiin osana Industry Awards -gaalaa Tampere-talossa 30.9.