Music x Media

Modernia poppia ja räppiä yhdistelevä Sana on suorapuheinen asennemimmi, jonka musiikissa elämän kipukohdat kääntyvät voimavaroiksi. Tummanpuhuvan musiikin teksteissä on haluttu tuoda esille kipeitäkin hetkiä Sanan omasta elämästä, kuten voitetusta päihderiippuvuudesta, mielenterveyden haasteista, petetyksi tulemisesta ja kiusaamisesta. Sanoitukset ovat aitoja, suoria ja rehellisiä, sillä artistille on tärkeää nostaa vaiettuja aiheita esille, ja auttaa musiikkinsa ja omien kokemustensa kautta toisia. Sana lämppäsi viime vuonna muun muassa 50 Centin Suomen kiertueella, on duetoinut mm. Aki Tykin ja Sanin kanssa sekä osallistunut X Factor Suomi 2018 ohjelmaan edeten livelähetyksiin. Uransa alussa 2000-luvun alkupuolella Sana tuli tunnetuksi ”mikserisensaationa” rap-biiseistään, joista yksi on kiertänyt TikTokissa useiden vuosien ajan nousten yhä edelleen trendaavaksi soundiksi.

Jaa somessa

FI