Music x Media

Vuonna 2023 tärkeimpiin teemoihin koko musiikkialalla kuuluu yhdenvertaisten mahdollisuuksien edistäminen. Teoston tekemä tutkimus osoitti, että musiikin tekijöinä naiset ja muunsukupuoliset ovat selkeässä vähemmistössä ja heidän urapolullaan on yhä monia esteitä. Tutkimuksen mukaan naisten ja muunsukupuolisten uravalintoihin vaikuttavat ennen muuta esikuvat – ja uusia esikuvia tulisikin tuoda enemmän esille!

Musiikintekijän urapoluista, kannustuksesta ja esikuvista keskustelemassa musiikintekijät Ida Kontio (Ida Alex), Sanna Rönnberg (Sana) ja Susanna Leppänen sekä heidän musiikilliset esikuvansa, kuten moninkertaisesti palkittu laulaja-lauluntekijä Yona, Mariska ja rap-artisti F.

Keskustelua hostaa laulaja-lauluntekijä Johanna ”Jojo” Von Hertzen, joka toimii myös aktiivisesti Suomen musamimmit ja -muusut -ryhmässä edistämässä naispuolisten ja muunsukupuolisten tasavertaisia mahdollisuuksia musiikkikentällä.

Keskusteluosuuden päätteeksi on luvassa vapaamuotoista verkostoitumista.

***

Yhteistyössä Teosto ja Suomen musamimmit ja -muusut.

🔷 Play Your Future – Creating better world through arts and culture
#musicxmedia2023 #playyourfuture

Jaa somessa

Aika:
to, 05.10.
paneelikeskustelu
Creator Freelancer Music Industry
FI