Music x Media

Vuoden 2022 tapahtumassa tehtiin Music x Median historiaa: rikoimme kävijäennätyksemme, tuotimme ennätysmäärän ohjelmasisältöjä ja näimme lavoilla aiempaa kattavamman otannan eri alojen puhujia. Music x Media haluaa olla entistä vahvemmin eri luovia aloja koskeva tulevaisuusfoorumi, jossa tullaan jatkossakin luomaan ammatillista ja yhteiskunnallista lisäarvoa tekijöiltä toisille. Tämänkertaisen tapahtuman pohjalta lähdemme kirkastamaan Music x Median ympärivuotista palvelua sekä tulevaa tapahtumatoimintaamme.

Music x Media -tapahtumaan osallistui tänä vuonna 1100 kävijää, yli 300 puhujaa sekä noin 50 vapaaehtoista työntekijää. Nelipäiväinen seminaariohjelmisto koostui tänä vuonna lähes sadasta ohjelmasisällöstä. Lost in Music -festivaali puolestaan tarjosi 127 keikkaa, joita seurasi 9000 kävijää.

Music x Media haluaa kiittää jokaista tapahtumaan 28.9.-1.10. osallistunutta kävijää, puhujaa, gaalavierasta ja työntekijöiden riveissä toiminutta vapaaehtoista. Ennen kaikkea kiitämme innostavan, turvallisen ja keskustelua herättäneen tapahtuman luomisesta. Erityiskiitos myös kansainvälisille vieraillemme, jotka toivat Tampereelle uusia yhteistyön avauksia sekä katsastivat mielenkiinnolla suomalaisen musiikin nousevia nimiä Lost in Music -showcase-festivaalilla.

Me Music x Mediassa toivomme, että otatte rohkeasti yhteyttä ulkomailla vaikuttaviin kollegoihinne ja jatkatte tapahtumassa startattuja suunnitelmia vastavierailuista sekä mahdollisesta sisältöyhteistyöstä. Kaikkien suostumuksensa antaneiden osallistujien yhteystiedot on nähtävissä salasanalla “musicmediapeople” osoitteessa https://musicmedia.fi/osallistujat/

Lämmin kiitos kuuluu myös tapahtumaa toteuttamassa olleille kumppaneille, jotka tukivat tapahtumaa monin tavoin ja mahdollistivat muun muassa tapahtumatilojen fasilitoinnin, osan ohjelmasisältöjen yhteistuotannosta, tietyt teknisen tuotannon kokonaisuudet, Industry Awards -gaalan screen-toteutukset, online-lipunmyynnin, rannekkeiden ja passien toteutuksen, Lost in Music -festivaalin sekä salien ja taukotilojen viihtyisyyden.

Häirintäyhteyshenkilö palveluksessanne

Toivomme, että kaikilla on ollut turvallinen tapahtumakokemus Tampere-talossa sekä Lost in Musicin keikkapaikoilla. Jos kuitenkin koit tai havaitsit minkäänlaista epäasiallista käytöstä, olethan yhteydessä häirintäyhteyshenkilöömme 9.10. mennessä. 

Häirintäyhteyshenkilölle voit tehdä häirintäilmoituksen, jonka pohjalta tapahtumaturvallisuutta voidaan jatkossa kehittää. Halutessasi voit myös saada keskusteluapua ja ohjausta mahdollisten hankalien tilanteiden selvittämiseen.

Häirintäyhetyshenkilöömme Tellervoon voit olla yhteydessä sähköpostitse ympäri vuorokauden sekä puhelimitse klo. 12:00 – 14:00. Tellervon tavoitat numerosta +358 44 947 5513 ja sähköpostitse osoitteella hairintayhteyshenkilo@musicmedia.fi.

Music x Median tavoitteena on ollut tarjota mahdollisimman turvallinen tila tapahtuman vieraille, työntekijöille ja esiintyjille. Tämä koskee niin seminaareja kuin Industry Awards -gaalaa ja Lost in Music -festivaalia. Tapahtumissamme kaikilla on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ilman pelkoa minkäänlaisesta häirinnästä, syrjinnästä tai seksuaalisesta ja verbaalisesta ahdistelusta. Fyysinen- ja psyykkinen koskemattomuus on meidän kaikkien oikeus. Mikäli tätä oikeutta on rikottu, on meidän tarpeellista tietää asiasta.

Rytmimanuaalin “on the spot” -haastattelut

Rytmimanuaali kuvasi tapahtumassamme haastatteluita, joissa puretaan seminaaripäivien eri aihekokonaisuuksia puhujien, moderaattorien ja yleisön voimin. Haastatteluiden aiheina ovat muun muassa artistit sisällöntuottajina sekä yhdenvertainen musiikkiala.

Haastattelupätkät on katsottavissa Rytmimanuaalin Instagramissa @rytmimanuaali: https://www.instagram.com/rytmimanuaali/

Ensi vuoden tapahtumapäivät on julkistettu

Music x Media järjestetään jälleen Tampereella 4.-7.10.2023. Pysy kuulolla!

Jaa somessa

FI