Music x Media

Tähtikatu

Tähtikatu on musiikkia, artisteja ja musiikintekijöitä kunnioittava katu Hollywoodin jalanjäljissä – ensimmäinen valtakunnallinen ja kansainvälinen Tähtikatu Suomessa. Ensimmäiset tähdet julkistettiin vuonna 2019, minkä jälkeen Åkerlundinkadulla sijaitseva Tähtikatu on täydentynyt vuosittain uusilla tähdillä.

Katu juhlistaa ja kunnioittaa kotimaisen ja kansainvälisen musiikkialan keskeisiä toimijoita – niin alan ammattilaisia kuin artistitähtiä. Tähtiin painetut nimet on valittu yleisöäänestyksellä. Yleisö on saanut vuosittain antaa ehdotuksensa musiikkialalla vaikuttavista henkilöistä tai yhtyeistä, joiden nimet he haluaisivat nähdä ikuistettuina Tähtikadun tähtilaattoihin. Myös osana Music x Median Industry Awards -gaalaa jaettavan Tampere Music Awards -palkinnon saajien nimet päätyvät Tähtikatuun. Nimeämisessä on otettu huomioon monimuotoisuus, valtakunnallisuus sekä tasa-arvo esimerkiksi sukupuolten ja iän näkökulmasta.

Tähtikatu elävöittää Tampereen katukuvaa ja tuo musiikin tarinat lähelle kaupunkilaisia ja turisteja.

Oman tähtensä Tähtikatuun ovat saaneet:

2019
Rap-artisti Cheek
Muusikko Juice Leskinen
Rock-yhtye Popeda
Laulaja Katri Helena
Säveltäjä Jean Sibelius
Säveltäjä Kaija Saariaho
Musiikkialan yrittäjä Epe Helenius
Pohjoismaisen musiikkiviennin edistäjä Anna Hildur
Virolainen kulttuurivaikuttaja Rein Lang
Ruotsalainen musiikkikustantaja Pelle Lidell
Suomalaisbändejä Japaniin vienyt Onta Shiroh Kawaguchi
Suomalaisen metallimusiikin sanansaattaja Holger Tiefenbach (2015)
Tallinn Music Weekin perustaja Helen Sildna
Indieyhtiöiden puolestapuhuja Jonas Sjöström
Musiikkivalokuvaaja ja -toimittaja Jan Sneum (2012)

2020
Musiikkivaikuttaja Tapio Korjus
Rock-yhtye Eppu Normaali
Metalliyhtye Nightwish
Sopraano Karita Mattila
Muusikko Ismo Alanko
Iskelmälaulaja Paula Koivuniemi

2021
Muusikko Mikko Alatalo
Suomirock-yhtye Yö
Kansanmusiikkiyhtye Värttinä
Iskelmä- ja pop-laulaja Kaija Koo
Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen

2022
Kapellimestari, säveltäjä ja viulisti Jaakko Kuusisto
Rockyhtye Hanoi Rocks
Blues-kitaristi, laulaja-lauluntekijä Erja Lyytinen
Muusikko Heikki Salo
Iskelmälaulaja Marion Rung

FI